Kahdeksan vuotta sitten kirvesmies Aki Stenroosin herätyskello soi kello 06.15 porilaisessa lähiössä. Kellon kimeänä toistuva ääni kertoi karua totuuttaan siitä, että päivä oli aluillaan. Oli aika nousta, peseytyä, lähteä töihin. Heräämisestä ei tarvinnut huolehtia, sillä Stenroos ei ollut nukkunut yöllä silmäystäkään. Ulkona oli vielä pimeää.

Usein työpäivään valmistaudutaan napsauttamalla kahvinkeitin päälle, mutta ei Stenroosin kotona. Kofeiinin sijaan hänet herätti amfetamiini. Stenroos aloitti aamunsa etsimällä sopivan suonen, johon neula uppoutui vuosien kokemuksella.

Se ei jäänyt päivän ainoaksi huumeannokseksi.

”Ruokatauolla vedin kamaa. Kahvitauolla saatoin hypätä taksiin ja lähteä myymään kamaa. Palasin työpaikalle myöhässä ja vedin kamaa”, Stenroos kertoo. Hän istuu kuluneeseen nojatuoliin ja siemailee teetä KRIS Satakunta Ry:n toimintakeskuksessa ja jatkaa tarinaansa.

“Elämä pyöri huumeiden ympärillä. Käyttämisen, hankkimisen, rahoittamisen.”

”Hain lapset päiväkodista, menin kotiin ja aloin hoitamaan asioita. Selvittelemään kuka oli kenellekin velkaa ja kenellä oli mitäkin kamaa. Porukkaa lappasi ovesta sisään ja asioita hoideltiin. Varastettua tavaraa, huumeita.”

Tavallisen työpäivän lisäksi Stenroos teki täyden työpäivän narkomaanina. Huumeidenkäyttö, hankinta ja rahoituksen miettiminen vei suuren osan perheenisän vuorokaudesta.

“Elämä pyöri huumeiden ympärillä. Käyttämisen, hankkimisen, rahoittamisen”, Aki Stenroos kertoo rauhallisesti. Hän on niin rauhallinen, että tarina tuntuu keksityltä. Stenroos asettelee sanansa tarkasti ja katsoo silmiin.

Pöydän takana tietokoneella istuva nainen Minna Wahlman pyyhii silmäkulmiaan. ”En tunnista Akia tuosta. En tunnista Akia, enkä ketään meidän kävijöistämme näistä tarinoista. Näen toipuneet ihmiset, näen miten heidän persoonansa on palannut ja sairaus väistynyt.”

Wahlman on KRIS Satakunta Ry:n toiminnanjohtaja ja Aki Stenroosin esimies.

Hän ei ole nähnyt entistä Stenroosia – miestä, joka ruokatunnilla lukittautui työpaikan vessaan ja kaivoi taskustaan lääkepurkin, johon oli aamulla jo valmiiksi valmistanut yhden päivän annoksistaan.
 

Kahden sekunnin helpotus

Aki Stenroos rakastui päihteisiin jo nuorena, ja ensimmäisen rattijuopumuksensa hän ajoi jo 14-vuotiaana. Alle 15-vuotiaana siitä ei tullut rikosseuraamuksia, joten päihderiippuvuudesta ja rikollisesta elämäntyylistä tuli normi jo varhaisessa vaiheessa elämää.

“En ollut tavannut koskaan ihmistä, joka olisi päässyt aineista eroon. Elämäni ja elämänkuvani koostui ihmisistä, jotka käyttivät aineita ja tekivät mitä halusivat. Totta kai tajusin myöhemmässä vaiheessa elämääni, ettei elämä voi jatkua näin ja hain apuakin monta vuotta eri instansseista. Mutten ollut koskaan tavannut ihmisiä, jotka olisivat päässeet siitä maailmasta toipuneina eroon. Miten olisin voinut ymmärtää, että sellaiseen on mahdollisuus?” Stenroos kysyy.

Lopulta huumausaineet eivät tarjonneet pakopaikkaa kuin vain hetkeksi. Kun hän oli painanut huumeruiskun männän pohjaan, helpotusta kesti kaksi sekuntia.

”Rankaisemisen ja uhkailun jälkeen heille tarjottiin vaihtoehtoa: konkreettista apua.”

“Sen jälkeen häpeä, syyllisyys, pelko, vainoharhat ja itseinho palasivat. Ne eivät poistuneet, vaikka olisin käyttänyt mitä ja kuinka paljon.”

Vuonna 2014 hän haki apua Kankanpään A-kodilta osittain pakon edessä. Huumeidenkäyttö oli ollut perheen elämässä vahvasti läsnä vuosien ajan, joten perhe oli jo lastensuojelun asiakas. Kun Stenroos ja hänen vaimonsa odottivat nuorinta lastaan, heille ilmoitettiin, että joko perhe hakeutuu kuntoutukseen tai lapsi otetaan huostaan synnytyslaitoksella.

Tilanne oli uusi, sillä vuosia jatkuneen rankaisemisen ja uhkailun jälkeen perhe olikin tilanteessa, jossa heille tarjottiin vaihtoehtoa: konkreettista apua.

”Muistan elävästi miten seisoin vieroitusoireissani A-kodin ruokalassa. Oloni oli aivan järkyttävä, enkä tiennyt miten olisin ollut. Edessäni seisoi mies, joka näytti hyvinvoivalta ja käsittämättömän onnelliselta. Se oli ensimmäinen kerta, kun näin ihmisen, joka oli päässyt aineista eroon. Ensimmäinen kerta kun tajusin, että tällaistakin elämää on olemassa.”
 

Pesäero vanhaan elämään

“En ollut työurani aikana tavannut ketään, joka olisi oikeasti selviytynyt: saanut lapsensa takaisin, opiskellut, siirtynyt työelämään”, Minna Wahlman kertoo.

Pitkän uran lastensuojelussa tehnyt Wahlman tutustui KRIS Tampereen toimintaan vuonna 2011 ja vaikuttui.

”Se yhteisöllisyys, toipumiskeskeisyys ja muiden tukeminen tekivät lähtemättömän vaikutuksen.”

Wahlman tiesi, kuinka suuri tarve KRISin toiminnalle Satakunnassa oli. Hän lähti selvittämään, miten toiminta saataisiin myös Poriin.

Samaan aikaan toisaalla Aki Stenroos etsi itselleen paikkaa, jossa pystyisi opiskelemaan tai työskentelemään ja jossa hänen menneisyytensä ja elämänkokemuksensa olisi arvokas lisä – ei taakka. Kankaanpään A-kodilta kotiutumisen jälkeen Stenroosin ja hänen vaimonsa alkoivat elää päihteetöntä arkea. Se vaati suuria muutoksia arjessa.

”Kun lopetin huumeiden käytön, minun oli tehtävä pesäero entiseen elämääni ja huumeita käyttäviin ihmisiin. En voinut, enkä voi olla tekemisissä ihmisten kanssa, jotka elävät siinä maailmassa, sillä se ei ole enää minun elämääni. Toipuneelle suurin haaste onkin löytää paikka, jossa päihteet eivät näyttele mitään roolia”, Stenroos kertoo.

”Toipuneiden maanlaajuisessa ryhmässä onniteltiin porilaisia: KRIS saapuu kaupunkiin!”

Kuntoutuksen jälkeen hän kävi sellaisissa päivätoimintaa ja tekemistä tarjoavissa paikoissa, joissa päihteettömyydellä tarkoitettiin lähinnä alkoholittomuutta. Aivan selvinpäin kaikki kävijät eivät kuitenkaan olleen.

“Kyllähän entinen käyttäjä huomaa, kun ihminen on aineissa ja sitähän se siellä oli. Kuinka kukaan voi kuvitella, että ihminen kykenee pysymään toipumisessaan, jos häet heitetään keskelle sitä samaa maailmaa ja kaveriporukkaa?” Stenroos kysyy ja kiihtyy hieman. Asia on hänelle tärkeä.

Alkuvuodesta 2018 Stenroos näki Facebookissa onnentoivotukset, jotka muuttivat hänen elämänsä. Toipuneiden maanlaajuisessa ryhmässä onniteltiin porilaisia: KRIS saapuu kaupunkiin!

Stenroos tiesi löytäneensä oman paikkansa.

Luottamus luo luottamusta

”En tuntenut Akia aiemmin. Hän soitti minulle alkuvuodesta ja kertoi etsivänsä paikkaa, jossa voisi mahdollisesti opiskella tai tulevaisuudessa jopa työskennellä. Paikkaa, jossa toteutuisivat ne arvot, jotka hän oli omaksunut elämäänsä toipuneena”, Minna Wahlman kertoo.

Yksi KRISin periaatteista on ehdoton päihteettömyys, joten korvaushoidossa mukana olevat eivät voi toimintaan osallistua.

Stenroos alkoi Wahlmanin kanssa suunnitella kouluttautumismahdollisuuksia. Rahoitus varmistui keväällä: Stenroos opiskelee tällä hetkellä lähihoitajaksi Paikka auki -avustuksella. Tulevaisuuden suunnitelmia on, mutta niitä Stenroos ei halua avata sen enempää.

Olen hyvä isä ja se riittää minulle.”

“Kun mietin elämääni vuosia taaksepäin, koen valtavaa helpotusta tästä hetkestä. Vaikka elämä ei koskaan ole pelkkää myötätuulta, niin huonoimmatkin päivät tuntuvat nykyään helpottavilta. Minulle tärkeintä tässä hetkessä on olla läsnä lapsilleni. Olen hyvä isä ja se riittää minulle. Nuorin lapseni ei ole koskaan nähnyt minua päihtyneenä. Se on saavutus, joka kantaa huonoinakin päivinä”.

Kun taustalla on vuosien päihderiippuvuus ja moniakin tuomioita, herää kysymys: miten KRISillä voidaan olla varmoja kävijän rehellisyydestä tai päihteettömyydestä?

Lyhyt vastaus: ei mitenkään. Kaikki perustuu luottamukseen ja kunnioitukseen.

”Toiminnassa mukana olevat ovat vuosikausia eläneet tilanteessa, jossa vahditaan, kontrolloidaan ja rangaistaan. Jo itse KRIS-logo on heille äärimmäisen merkityksellinen ja arvokas. Se kertoo siitä, että he kuuluvat johonkin ja he haluavat sitä kunnioittaa”, Wahlman kertoo.

”KRIS saattaa olla ensimmäinen paikka, jossa ihminen saa oman äänensä kuuluviin. Luottamus luo luottamusta. Kun on mahdollisesti koko ikänsä ollut epäilyksen alaisena tai epärehellinen ja löytääkin itsensä paikasta, jossa luotetaan ja kunnioitetaan, niin harva haluaa sitä luottamusta rikkoa.”

Kävijöistä pidetään tilastoa. Päivätoimintakeskuksen avajaisten jälkeen kävijöitä on ollut jo lähemmäs 200, eikä ongelmia ole ollut. Luottamus näyttää luovan luottamusta.

Päivätoimintakeskuksen lisäksi KRIS tekee paljon vankilatyötä. Työntekijät vierailevat alueen vankiloissa. Vankeja autetaan selviytymään elämästä vankeuden jälkeen – päihteettä.

”Suunnitellaan yhdessä polkua siviiliin. Kun on olemassa valmis suunnitelma jota toteuttaa, riski päihteisiin tai rikoksiin sortumiseen pienenee.”
 

Muutos on aina ihme

Nyt sohvalla keskustellaan Talvivaaran kaivostoiminnasta. Tasainen puheensorina katkeaa hetkeksi, kun päivätoimintakeskuksen ovi aukeaa. Ulkomaalaistaustainen mies tulee sisään ja pyytää apua ulosotosta saapuneeseen kirjeeseen. Hän ei tiedä, mistä maksussa on kysymys, eikä kielitaidon puutteen vuoksi pysty asiaa itse hoitamaan. Minna Wahlman näppäilee numeron puhelimeensa, soittaa ulosottovirastoon ja alkaa hoitaa asiaa miehen kanssa.

Kahville poikennut nainen keskustelee Stenroosin kanssa läheisensä tilanteesta. Nainen kertoo, miten mies on taas alkanut käyttää aineita ja toivoo jonkun tahon pysäyttävän miehen ennen kuin on liian myöhäistä.

Aki Stenroosin vaimo Johanna astuu ovesta sisään, tervehtii iloisesti ja istuutuu sohvalle. Hän liittyy heti luontevasti keskusteluun. Toipumiskeskeinen ajattelu on pariskunnan yhteinen missio.

”Täytyy ottaa huomioon, että muutokset, jotka täällä tapahtuvat, ovat ihmeitä. Muutos on aina mahdollista, mutta se on aina myös suoranainen ihme, Johanna sanoo. Hän on aktiivisesti mukana KRISin toiminnassa.
 

Toimintakeskuksen seinät on maalannut Huittisten vankilasta vapautunut vanki ja samainen henkilö suunnitteli ja toteutti ikkunalaudalla olevan teoksen, jossa hiekasta nousee kaktuksia. Teos kiteyttää omalla tavallaan sen, mistä KRISin toiminnassa on kyse. Kasvualusta on kuivaa hiekkaa, mutta ainutlaatuiset kaktukset nousevat, kasvavat ja kukoistavat.

Ja tätä nousua, kukoistusta ja kasvua Nortamonkadulla Wahlman on todistanut jo useaan otteeseen.

”Tarinat vievät mukanaan. Nämä ihmiset ovat selviytyneet. Kun sen näkee nyt tässä, silmiensä edessä, on melkein pakko nipistää itseään. Muutokset näkyvät jo ulkoisesti ihmisessä. Pukeutuminen muuttuu, miehet ajavat partansa ja käyvät parturissa. Käydään hammaslääkärissä ja aletaan huolehtimaan muutenkin terveydestä”, Wahlman kertoo.

Stenroos nyökyttelee vieressä.

“Minulle on tärkeää, että ulkoinen olemukseni on siisti. Minä edustan KRISiä niin työssä kuin vapaa-aikananikin. Kun kuljen kaduilla KRISin huppari päällä, olen toimintamme kävelevä mainos.”
 

Tuleva joulu on viides, jonka Stenroos viettää päihteettömänä. Hän ei pidä sitä itsestäänselvyytenä. On tultu pitkä matka aamuista, jolloin hän nousi sängystä pelkästään amfetamiinin voimalla. Vuosien aikana on ollut pakko pohtia omaa merkitystä maailmassa, ja hän sanoo vihdoin löytäneensä sen.

”Olen ymmärtänyt, että elämäni on arvokas. Että kokemukseni on arvokas. Auttaessani muita autan myös itseäni. Minä olen jollekin nyt se toipunut, jossa näkyy, mitä elämä voi oikeasti olla.”

Kris-Suomen keskusliiton ja paikallisten jäsenyhdistysten tarkoituksena on edistää  lainrikkojataustaisten henkilöiden voimaantumista ja myönteistä kiinnittymistä yhteiskuntaan KRIS- vertaistyön avulla. Tavoitteina on syrjäytymiskehityksen katkaiseminen ja uusintarikollisuuden vähentäminen sekä lainrikkojataustaisten elämänhallinnan ja yhteiskuntaan osallistumisen edistäminen. Kaikkiaan toimintaa tuetaan tänä vuonna yli 623 000 eurolla Veikkauksen pelien tuotoista.

Tätä Inhimillisten Uutisten Arvokas-teemanumeroa on ollut tekemässä Arvokas-ohjelma. Eriarvoisuuden vähentämisen avustusohjelma (2018–2021) rakentaa Suomea, jossa ihan jokainen kokee olevansa merkityksellinen osa yhteisöä ja yhteiskuntaa. Mukana on 25 arvokasta hanketta, jotka luovat erilaisia mahdollisuuksia yhteisöllisyyteen ja osallisuuteen ja vähentää siten eriarvoisuutta yhteiskunnassa. Arvokas-ohjelmaa koordinoi Suomen Setlementtiliitto ry. Lue lisää: www.sinäoletarvokas.fi.